Kirjan kirjoittaminen

Miten aloittaa kirjan kirjoittaminen?

Kirjan kirjoittaminen on kiehtova ajatus. Lähes kaikki ihmiset maanpäällä ovat ainakin antaneet ajatuksen sille, josko itsekin kirjoittaisi kirjan tuhansien muiden ihmisten tapaan. Omien ajatusten, ideoiden ja tunnelmien välittäminen kirjoitetun tekstin myötä on yksi vanhimmista ja samalla tehokkaimmista tavoista antaa oma uniikki näkökulma asiaan kuin asiaan.

Mutta… kun pitäisi lähteä tuumasta toimeen, heti pikimmiten se innostunut ajatus kirjan kirjoittamisen osalta vaimenee. Viimeistään siinä kohtaa, kun nappaat kynän käteen (käytännössä siis asetat sormet näppäimistölle tyhjän asiakirjan odottaessa), pää alkaa lyömään tyhjää.

Mitä sitä nyt sitten oikein kirjoittaisi?

Ei ketään kiinnosta minun ajatukset..

Ja ehkä se legendaarisin syy jonkin asian tekemättä jättämiselle, eli tässä tapauksessa kirjan kirjoittamiselle – en osaa kirjoittaa kirjaa.

Nämä kaikki on käytännössä tekosyitä ja oikeutuksia sille, ettei tarvitse vaivata itseään jonkin uuden ja ison prosessin oppimiseksi ja omaksumiseksi.

On toki myönnettävä se, että minkälaisen kirjan kirjoittaminen tahansa on iso ja työläs projekti. Puhumattakaan siitä mitä se on ollut aikaa ennen tietokoneita ja internetiä.

Mutta siitä voi tehdä itselleen aavistuksen verran helpompaa itselleen luomalla kattavan suunnitelman seurattavaksi ennen kuin naputtaa ensimmäistäkään sanaa tekstitiedostoon tallennettavaksi.

Kirjan kirjoittaminen Mindmapin avulla

Vanha kunnon suomalaisissa peruskouluissa 90-luvulla tutuksi tullut Mindmap-malli sopii tähän tarkoitukseen oikein mainiosti.

Mikäli Mindmap ei ole sinulle käsitteenä tuttu, niin käytännössä se tarkoittaa kaikkien aluksi päätettävään teemaan ja kirjan aiheeseen liittyvien ajatusten keräämistä talteen yksinkertaisilla sanoilla ja ilmauksilla.

Nämä sanat on kuitenkin tarkoitus lajitella yhteen erilaisiksi alateemoiksi, jolloin niiden hallitseminen ja ymmärtäminen muuttuu todella paljon helpommaksi.

Samalla, kun keräät ajatuksia talteen Mindmapin osalta, kirjan luvut ja alaotsikot alkavat hahmottumaan paperille. Jos ajatuksia ja ideoita ei meinaa millään tulla mieleen haluamastasi kirjan aiheesta, voit käydä kurkkaamassa erilaisten kirjakauppojen nettisivuilta saman aihealueen kirjojen sisällysluetteloista ja sisällöstä.

Älä kuitenkaan kopioi mitään vaan mallinna hyväksi havaittuja tyylejä – ja tee asiat edeltäjiäsi paremmin.

Kun olet saanut osioitua kirjan kokonaisuutta pienempiin paloihin, pyri löytämään jokaiseen alateemaan 3-5 käsitteeseen tiiviistii liittyvää seikkaa, ajatusta, tärppiä, vinkkiä tai sitaattia. Näistä käsitteistä tulee kirjan lukujen sisältöä eri alaotsakkeiden alle.

Kuten alat ehkä jo huomata, kirjan runko syntyy kuin itsestään Mindmap-ajattelumallin seurauksena.

Itse kirjan kirjoittaminen syntyy näistä jokaisen luvun 3-5 ajatuksen auki kirjoittamisesta. Olen itse kirjoittanut yhden käsitteen kerrallaan auki seuraavanlaisella mallilla:

1 käsite = Käsitteen esittely, 2-4 pointtia itse käsitteestä, käsitteen kertaaminen

Kun toteutat saman prosessin jokaisen käsitteen kohdalla, sisältöä syntyy kuin itsestään. Samalla ohjaat lukijaa kronologisesti eteenpäin kirjan kokonaisuuden suhteen.

Lukujen määrä vaikuttaa suoranaisesti siihen, kuinka pitkä kirjasta tulee. Huomaa, että kirjan ei ole pakko olla pitkä, mikäli aihe on mahdollista käsitellä muutaman luvun aikana – ja lukija saa kaipaamansa lisäarvon tai viihdykkeen.

Kirjan julkaisu & myynti

Kun olet päässyt kirjan työstämisessä hyvään vauhtiin, seuraavana askeleena on alkaa miettimään sitä, miten kirjan julkaisu ja levittäminen tapahtuu.

Tähänkin seikkaan löytyy nykyään yksi aloittelevia kirjailijoita loistavasti palveleva ratkaisu perinteisen kustantajien ohella.

Suomen markkinoilla on nimittäin toiminut jo muutamien vuosien ajan saksalainen kirjapalveluita tarjoava BoD (Books on Demand), jonka avulla oman kirjan työstäminen ja julkaiseminen on helppoa, vaivatonta ja kustannustehokasta.

Voit valita neljän eri BoD:n tarjoaman tuotteen avulla sen, haluatko julkaista kirjan pelkästään sähköisenä e-kirjana, perinteisenä painettuna kirjana vaiko kenties molemmin tavoin.

BoD auttaa kirjailijaa myös teoksen myynnin ja leviämisen suhteen. Tämä aiemmin todella paljon päänvaivaa aiheuttanut seikka on loistava uutinen kirjoittajalle. Kirja on mahdollista saada myyntiin sekä suurimpien kotimaassa toimivien kirjakauppojen hyllylle, kuten Suomalainen Kirjakauppa ja Adlibris.com, että valtavien ulkomaalaisten toimijoiden sivustoille, kuten Amazon.com.

Pelkästään tämä voi edistää kirjan menekkiä valtavasti, sillä kaikki meistä eivät ole samaan aikaan kirjailijoita ja markkinoijia.

Suosittelenkin sinua lämpimästi tutustumaan BoD-palveluun, mikäli olet aloitteleva sisällöntuottaja ja sinulta ei löydy vielä minkäänlaisia kytköksiä kirjamaailmaan.

Näin saat levitettyä Mindmap-menetelmän avulla tuottamaasi ilosanomaa muille ihmisille todella tehokkaalla tavalla.

Kirjan kannen suunnittelu ja valmistaminen

On kuitenkin hyvä muistaa, että myyntimenestys ei ole taattu BoD-palvelun avulla. Kirjan täytyy olla sisällön lisäksi loistava myös visuaalisesti.

Varsinkin kansikuvan ja takakannen sisällönkuvaustekstin merkitys voi olla liiankin suuri. Tämän vuoksi on tärkeää panostaa myös näihin seikkoihin huolella.

Voit löytää kustannustehokasta apua kirjan kannen suunnitteluun Fiverr.com ja Upwork.com -sivustoilta, mikäli visuaalinen puoli tuottaa ongelmia oman itsesi lisäksi myös lähipiirissa. Varsinkin Fiverr on osoittautunut todelliseksi aarreaitaksi eri palveluntarjoavien määrän ja laadun suhteen.

Käy tutustumassa Fiverr-palvelun kirjan kannen suunniteluosioon tästä.

Mikäli kaipaat esimerkkiä siitä, millainen kirjan sisältö, tyyli ja ulkoasu voi olla aloittelevalla kirjailijalla, niin käy nappaamassa ensimmäinen tuotokseni Verkosta Vapauteen talteen maksuttomasti täältä.

Jos haluat puolestaan tsekata jonkin verran jo myyntimenestystäkin saavuttaneen toisen teoksen painettuna versiona, käy tilaamassa Digimarkkinoijan käsikirja täältä.

Nämä molemmat kirjat on työstetty tässä postauksessa läpikäydyn Mindmap-menetelmän avulla sekä julkaistu BoD-palvelua apuna käyttäen.

Kirjojen loistopuoliin kuuluu myös se tärkeä seikka, että kun prosessin vie kertaalleen tunnollisesti alusta loppuun saakka, kirjailijan on mahdollista ansaita passiivista tuloa kirjamyynnistä hamaan tulevaisuuteen saakka.

Kirjaa voi myydä itsenäisesti oman verkkosivuston kautta – tai sitten kustantajapalvelun, kuten BoD:n, kautta. Tällöin tehtäväksi jää ainoastaan neljännesvuosittainen komissioiden vastaanottaminen myytyjen kirjojen osalta.

Painettujen kirjojen komissio-osuus pyörii 35% tuntumassa korkeahkoista kiinteistä kuluista. E-kirjoista saatava osuus on puolestaan paljon suurempi pienien tuotantokustannuksien vuoksi.

On kuitenkin tärkeä huomioida tässä kohtaa ihmisten edelleen valitsevan hyvin useasti painetun kirjan sähköiseen virkaveljeen nähden.

Älä myöskään epäröi laittaa kysymyksiä tulemaan kirjan kirjoittamisen osalta joko alla olevan kommenttiosion tai suoraan sähköpostitse Ota yhteyttä -osion kautta.

Otan ilolla vastaan kaikki ajatukset, ideat ja menetelmät muiden kirjan kirjoittamista harkitsevien ja jo menestyksekkäästi suorittaneiden tahojen osalta. Se auttaa meitä kaikkia suoriutumaan jatkossa yhä paremmin muiden ihmisten iloksi!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *